"Kortsun kanssa ei vain tunnu samalta"

ROOMA Vatikaanin katolinen kirkko saattaa hyväksyä kondomien käytön tietyissä tilanteissa. Paavi Johannes Anton SamuelXVI on pyytänyt Vatikaanin terveysvirastolta selvitystä asiasta. “Paavin toiveiden mukaisesti olemme tutkineet kondominkäyttöä sekä tieteelliseltä, moraaliselta että käytännön kantilta”, kertoi kardinaali Javier Lozano Barragan.

Kaikkiaan 200-sivuinen nelivärikuvitettu selvitys on luovutettu Paaville huhtikuun alussa. Katolinen kirkko on aikaisemmin ankarasti kieltänyt ehkäisyvälineiden käytön. Paavin mukaan aiempi jyrkän kielteinen kanta johtui lähinnä siitä, ettei se tunnu samalta, jos käyttää kortsua. “Lisäksi lateksinhajuisten kondomien kaivaminen esille pilaa helposti tunnelman, kun taivaiden valtakunta on juuri avautumassa”, Johannes Anton Samuel XVI selventää.

Tulevaisuudessa Paavi tulee suosittelemaan kondomin käyttöä erityisesti katolisille papeille, joiden seksisuhteista valtaosa on tunnetusti homoseksuaalisia. “On mukkavaa, kun muna pysyy puhtanna”, Johannes Anton Samuel XVI kiteyttää sujuvalla suomen kielellä ja heläyttää tarttuvan naurunsa ilmoille. “Ja laita siihen vielä, että Hyvvä Joullu kaikille”, paavi päättää haastattelun käytettyään suomen kielen sanavarastonsa loppuun.

Kuvan paavi liittyy asiaan.

Kirjaudu sisään ja arvostele artikkeli:
 
 
 
 
 
11 arviota2110 Lukukertaa
 
Reddit! Del.icio.us! JoomlaVote! Google! Live! Facebook! StumbleUpon! Yahoo! Free social bookmarking plugins and extensions for Joomla! websites!Sähköposti

Yhteistyössä